Sound Engine on ollut mukana toteuttamassa Helsingin Taiteiden yön tapahtumia nyt kahtena vuotena.

Vuoden 2015 Taiteiden yön huipentuma oli monien mielestä ranskalaisen Cie l’Homme debout -ryhmän pajujättiläisten ilmestyminen Senaatintorille. Kahdeksanmetrisiä jättiläisiä oli rakennettu työpajoissa Helsingissä ja Espoossa elokuun aikana, ja ne lähtivät kulkemaan torilla. Sound Enginen tiimi toteutti tapahtumalle koko Senaatintorin kattavan äänentoiston, joka toi osaltaan jättiläisiin eloa.

Vuoden 2016 Taiteiden yön pääteos oli Senaatintorille rakennettu korealaistaiteilija Choi Jeong Hwan Meren Elämät -installaatio. Kierrätetyt muovipussit saivat installaatiossa uuden elämän, kun niistä rakentui merenalainen maailma mustekaloineen ja muine kaloineen. Osallistujat saivat käydä rakentamassa ja muovaamassa maailmaa mieleiseensä suuntaan. Ideana oli kiinnittää huomiota merten suojeluun sekä maailman valtamerillä havaittuihin valtaviin muovilauttoihin.

Sound Engine hoiti installaation ääni- ja valaistustekniikan, siten että jokaisella merenelävällä oli oma äänensä ja valaistuksensa.